Eilisiltana makasin sängyssä hiljaa, tuijotin kattoa ja mietin, miks kyyneleet ei vaan tule. Mulla oli ja on edelleen niin tukahtunut olo, mä haluan itkeä, mä haluan purkaa pahaa oloa, mutta se ei tule ulos. Mä oon tukossa. Kaikin tavoin. Mä yritän kirjoittaa jotakin, loppujen lopuks päädin pyyhkimään kaiken pois, koska en kestä sitä, mitä oon kirjottanu, se ei kerro mitään. Se toistaa asioita, jotka ei ole minkään arvosia.
En saa mitään sanottua. Vähän väliä kaivan kännykän esille, haen kuvakansion ja tuijotan kuvaa. Tyhjä olo ei muutu miksikään. Kassu yritti saada mut hymyilemään tänään, mä en onnistunut. Välillä, kun tuli oikeesti huvittunut olo, hymähdin ja hymyilin, mut mä en oo koko päivänä hymyillyt tosissani. Kunnolla, aidosti, lämpimästi.
Mulla ei ole nälkä. Tyhjä tunne vatsassa ei ole nälkää. Lounaalla mä pakotin vähän riisiä, salaattia ja leivänpalan alas, ettei tuijotettas niin paljoa. Join lasin vettä. Aamulla pari leipää ja vettä, koska heikotti. Mutta silti. Mulla ei ole ollut missään vaiheessa nälkä.
Matikanläksyt. Elämänkaarityöt itestä ja jostain historian merkkihenkilöstä. Illemmalla pesismatsi, lupasin Eerolle mennä. Ollaan yhdessä paskoja lyöjiä. Tekis mieli laittaa Annalle viestiä, mut en mä voi. Läksyt, ruoka, pesismatsi. Mun loppupäivän ohjelma. Ja joka sekunti mä yritän saada itseni itkemään. Mä haluan jotain ulos itsestäni, en mä voi olla näin tyhjä. Tää tuntuu samalta kuin sillon, kun pidättelin kirkumista melkeen päivän. Silloin mun piti vaan odottaa sopivaa hetkeä. Nyt ei olis tarvetta odotella mitään, mutta silti ei onnistu. Mä inhoon tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti