Ollaan ihan rehellisiä. En tiedä, miks tein uuden blogin. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki muuttuu. Mun elämäni perustukset myllätään, niitä on puolen vuoden ajan myllätty oikeen perusteellisesti. Oletetaan nyt siis, että se on syynä sille, että loin uuden blogin. Olipa se syy mikä hyvänsä, mä ajattelin nyt aluksi kertoa jotakin itsestäni.
Okei. Mä oon kesäkuussa kuustoista vuotta täyttänyt ja peruskoulun päättänyt tamperelaislikka. Synnyin täällä, asun täällä, muutan täältä osittain pois. Lähden opiskelemaan Uudellemaalle ammatilliselle puolelle, musta tulee nuoriso-ohjaaja. Päättötodistuksen ka oli 9,15. Miks lähen tälläsellä todistuksella ammatilliseen? Mä oon kyllästynyt opiskeluun, joka ei innosta. Mä haluan tehdä jotain, mistä pidän, missä tunnen olevani hyödyksi. Oon useamman vuoden ajan ollut sitä mieltä, että nuoriso-ohjaaja ois mun ammattini, nyt sit pääsin opiskelemaan alaa ja aion käyttää seuraavat kolme vuotta hyödykseni.
Mulla on iso perhe. Ensivaikutelman perusteella mut todennäköisesti luokitellaan friikiks, joka on hiljainen ja epäsosiaalinen, ja niinhän mä oonkin. Aluks. Kun muhun tutustuu paremmin, oon hyvinkin eloisa, suorastaan raivostuttava, puhun koko ajan, selitän kaikkea. Tai sit vaan pysyn hiljasena, se riippuu tosi paljon ihmisestä. Mä avaudun helposti, elän hetkessä ja murehdin kuitenkin sekä menneisyyttä että tulevaa, oon ailahtelevainen. Mä en mielelläni ole huomion keskipisteenä, mutta oon silti huomionhakuinen, tahdon että mut huomataan, tahdon etten jää nurkkaan yksinäni. Mulla on vahvoja mielipiteitä, oon tullut omapäisemmäks sen jälkeen, kun opin sanomaan äitilleni "ei" välittämättä sen mielipiteestä. Kuitenkin mua saa ajoittain patistella sanomaan kantani, koska pelkään muiden reaktioita ja turhaudun, jos mua ei ymmärretä tai jos mut ahdistetaan nurkkaan sen takia, mitä ajattelen, sanon ja teen.
Oon herkkä, itken paljon. Nauran vähintään yhtä paljon. Suutun helpolla, rauhotun vähän hitaammin, mutta nopeasti. Haluaisin olla vahvempi, pystyä olemaan suuttunut ja vihainen pitkään, mutta se tuntuu niin pahalta, etten oo koskaan onnistunut muutamaa päivää kauemmin. Oon äkkipikainen, mutta osaan myös harkita asioita, usein jopa siihen asti, että muut saa kohtauksen siitä. Oon turhan usein ylidramaattinen ja se ärsyttää mua, mutta en osaa jättää sitä ominaisuutta poiskaan itestäni. Jos mulle antaa jonkun homman, teen sen parhaani mukaan, kotityöt tosin on poikkeus, vaikka nekin kyllä teen. Antaessani lupauksen mä en helpolla sitä petä, koska mä saan vuosikausia kestävät syyllisyydentunnot pettämisestä ja valehtelemisesta, oli kyse sitten siitä, että lähdin koulusta tunnin aikaisemmin tai siitä, kuka kaatoi maljakon.
Ystävät ja perhe on mulle kaikki kaikessa. Mä puhua pälpätän niistä jatkuvalla syötöllä, ne on korvaamaton osa mua. Mulla ei ole montaa ystävää, kavereitakin on nyt vähän niin ja näin, mutta ne on mulle tärkeitä. Mä en sano rakastavani jotakuta turhaan, vaan jos mä sellaista sanon, mä tarkoitan sitä. Mä ajattelen ystäviäni päivittäin, myös sellaisia, joista on tullut etäisempiä, muistelen niiden kanssa viettämiäni hetkiä ja kaipaan niitä. Mä en selviäisi ilman ihmisiä ympärilläni, yksinäisyys tekee musta lopulta itsetuhoisen. Sen vuoks mun on pakko viettää aikaa ihmisten kanssa, vaikka toisaalta mä tykkään vaan llojua yksinäni jossain. Hiljaisuus tekee mut kuitenkin hulluksi, lyhytkestoisessa hiljaisuudessa ei oo mitään vikaa, mut jos oon päivän yksin, illalla mut löytää yleensä itkemässä sitä, miten mua pelottaa ja tunnen itteni hylätyksi.
Mä rakastan laulamista. Laulan jatkuvasti, varsinkin öisin maatessani puoliunessa patjalla, yrittäen olla hiljaa, ettei sisko heräis. Haluan oppia soittamaan kitaraa, alotan soiton piakkoin. Kävin kuus vuotta kuvataideakatemiassa tunneilla, hain kuvispainotukselle > en päässyt, mutten oo kertaakaan kuullut kenenkään sanovan, että olisin jollain lailla huono kuvataiteessa, vaikka tunnen itteni aika säälittäväks ajoittain. Piirtäminen on intohimo. Tykkään lukea, varsinkin ne, jotka on tunteneet mut lapsesta asti, uskoo mun viettävän kaiken aikani kirjojen parissa. Kirjottaminen on kivaa, tosin se ei enää ole niin iso osa mun elämääni kuin se oli ennen. Haluan joskus näytellä. Rakastan kieliä, luen englantia, ruotsia, espanjaa ja japania, seuraavana vuorossa saksa & italia. Käsityöt, varsinkin neulominen ja ompeleminen sekä keramiikka, on ihanaa, tykkään tehä itelleni vaatteita ja oon aloittanut astiaston tekemisen. Mun unelmani perustuu paljolti mun mielipuuhiini, unelma-ammattini on siis laulaja-muusikko-piirtäjä-kirjailija-näyttelijä. Lisäks haluan olla äiti.
Umh. Mulla on huono itsetunto. En oo moneen vuoteen katsonut peilikuvaani hyvällä mielellä. Haluan olla laihempi, haluan olla pienempi, haluan olla kauniimpi. Oon kuitenkin hyväksynyt sen, ettei musta kaunista tule millään, joten oon tavallaan sujut asian kanssa. Mä en pidä hiuksistani, mulla oli aiemmin puoleen selkään yltävät pitkät punaiset hiukset, nykyään epämääräisen vaaleat ja vähän solisluiden alle. En pidä näistä, kasvatan pitkiä, mutta mun hiukset on niin paskassa kunnossa, että hommaan menee vuosia. Mun perusmeikkiin kuuluu mustat rajaukset silmissä, en tykkää katsoa itteäni ilman sellasia. Normivaatetukseni on mustaa, mustaa ja mustaa, sekaan tietty jotain vähän piristämään ja herättämään huomiota. Multa löytyy lävärit huulesta ja toisen korvan rustosta, suunnitteilla on mennä ottaan kaverin kanssa kieleen lävärit. Katotaan, kuhan saan rahaa.
Tsiisus. Tästä piti tulla lyhyt. Sori, mun päiväkirjani on vähän niinku lopussa ja tein itteni kanssa sopimuksen, että alotan uuden elokuun ekana päivänä. Pahoittelut siis tästä. Nyt mä voisin lisätä tähän vielä kuvan itestäni, sit mun ois varmaan kannattavaa sammuttaa kone ja kierähtää ympäri tässä sohvallani ja yrittää nukahtaa. Olenpahan ainakin selittänyt itestäni tarpeeks, illalla pääsen istuun rannalle ihmisten kans. Saa nähä millä mielellä sieltä tuun kotii.
