Am I lost in your eyes?

So watch my chest heave as this last breath leaves me
I am trying to be what you're dying to see
I feel like, fuck man, can't take this anymore, this heart break
This is life that's so thankless, how could he just forsake us?

 Iltaa, päivisiä, huomenellisia, yöllisetöntä. Pahoittelen ja en pahoittele hiljaisuuttani, asia on niin, että asuntolassa ei ole nettiyhteyttä. Iskä hommas mulle mokkulan, sen avulla sit pitäs onnistua pääsemään nettiin. Katotaan sitä sit ylihuomenna.

Mä en nyt erityisemmin selosta kulunutta viikkoa kokonaisuudessaan. Mulla on pari tekstinpätkää, mitkä kirjoitin siellä ollessani, laitan ne vaikka tän postauksen loppuun. Niitä saa sit sieltä lukea tai jättää lukematta halutessaan.

Mmm. Istuin tänään muutaman tunnin Jäken asemalla. Aluks odottelen Annaa ja Saraa, sit en jaksanu raahata laukkua lipunmyyntitiskille, ettekä naura sille. Se paino ihan helvetisti ja mä raahasin sen opistolta keskustaan asemalle, matkaa kaks kilometriä. Sekä iskä että äiti katto mua hulluina, Sarasta puhumattakaan, kun testasivat sitä. Eli se tosissaan paino. Ja no, mä sit myöhästyin junasta. Se oli mun nenän edessä enkä tajunnu asiaa. Mä ostin lipun ensimmäiseen junaan jolla pääsen lähtemään, käsitin et se ois se 17.46 juna. No, menin sillä sit lopulta, mut pänni ku meni muutama euro hukkaan. Mut tässä ollaan, joten en sählänny kovin pahasti.

Nyt on ihan jees fiilikset. Tietty mulla on taas osittain paha olla, ja jos yhtään on lukenut näitä mun aiempia tekstejä täällä, ei tarvi ees kysyä, kenestä se johtuu. Mä niin toivoin, että jotain tapahtuisi sinä aikana, kun en saa tietää median kautta mitään. Mutta ei. Ja se satuttaa.

Ennen ku vien iteltäni yöunet lopullisesti, sanon muutaman sanasen. JJ on paras. Huippu, mahtava, upea, kiva. Ja sen ennakkoluulot musta meni päin mäntyä. Maanantaina se puhui vastuullisuudesta, koulunkäynnistä, tehtävien hoitamisesta sun muusta, ja katto mua melkeenpä syyllistävästi, kumminkin niin, että se selkeesti näytti ajattelevan, et mua ei kiinnosta opiskelu pätkääkään sen takia, miltä näytän. Tänään sillä loksahti leuka auki, kun se näki mun päättötodistuksen... "Vau", se sai sanottua. Siinä kaikki. Mä aloin nauraa, mä en tosiaan näytä ihan siltä, et mun keskiarvot ois reilusti yli ysin. Jos joku ei tiennyt, niin ihan vaan nauraakseni täällä pimeessä itsekseni voin sanoa, et lukuaineet 9,23, koko todistus 9,15, 5 kymppiä, kaks kasia ja loput ysejä. Niin että joo, mullahan ei ole opiskelumotivaatiota, ei toki.


Tässä nyt nää pari tekstiä sit, fiiliksiä viikolta.

15.8

Tää päivä on ollu suoraan sanottuna outo. Mä tunnen itseni niin mitäänsanomattomaksi ja pieneksi tällaisessa paikassa. Täällähän opiskelee yli tuhat ihmistä, kampusalue on iso, mä en tiedä ollenkaan missä pitäs olla ja millon, eikä tää nettiyhteyttömyys auta siinä yhtään, mä meinaan näkisin luokkatilavaraukset netin kautta. No, sentäs tiän minne mun täytyy mennä huomisaamuna puol yheksäks. Sen jälkeisestä mulla ei sitten oo tietoakaan. Eikun onpas, kymmeneltä Urheiluhalliin.

Herättiin aamulla siinä kahdeksalta, mentiin ennen puolta yhdeksää syömään ja sit vaan oleiltiin tässä meiän huoneessa kahestaan, mä piirtelin ja opettelin käyttään kännykkää. Sain siis uuden sunnuntaina, kun iskä ei päästäny mua lähteen vanhan kanssa sen jälkeen, kun kerroin ja näytin sille miten mun kännykkä sammuilee itestään, Että nii, nyt mulla on joku järjetön Samsungin puhelin, mä oon ihan pihalla tän kaa, mut kyl mä opin. Mutta nii. Aamusta. Mentiin ennen kymmentä Urheiluhallille, Anna ja Sara ootteli jo siellä, sit meiät jaettiin ryhmiin samalla ku mentiin sisään. Sieltä sit jatkettiin tutoropen kaa luokkaan, sieltä taas syömään, takas luokkaan ja tauolle ja taas luokkaan. Semmonen koulupäivä oli.

Neljältä kävin syömässä, ennen viittä lähin käymään keskustassa. Sää vammas tänään sen verran et ei viittitty alkaa suunnittelemaan mitään ihmeellisempiä, Anna on järkänny mulle huomiseksi kuulemma jännää tekemistä. Ootan sitä tosissani innolla, huomenna pääsen lähteenki täältä heti vartin yli kolme, päivällinen on korvattu eväspusseilla. Mä en viitti jättää aterioita väliin, saan niitä päivässä Ilmaseks kolme ja Kela kuulemma suuttuu jos me ei syödä niitä mitä tarjotaan. Eipä siinä mitään, mä yritän syödä. Ja tosissaan yritän. Ruuan laatu on parempaa ku Tampereen Aterialla, mut mitä ihmettä nää ite ruuat on? Jotain pastaa ja suolasia pähkinöitä, suu palo sen jälkeen, ja sit jokin tosi mielenkiintosen näkönen pastaväkerrelmä. Oikeesti pelottavia, musta ois ihan kiva tunnistaa et mitä pistän suuhun. Amican pitämä ravintola siis kyseessä.

Nyt sit oon useemman tunnin vaan istunu täällä. Huomenna pitäs nousta suht aikasin, ajattelin meinaan suoristaa hiukset kunnolla. Päätä särkee ja mä yritän olla kuuntelematta näitä ääniä. Elämisen äänet on kivoja, mut no joo. Seinät on paperia ja noi ihmiset huutelee mitä ikinä sattuu tulemaan mieleen, joku laittaa ruokaa ja toi musa… Ei kiesus. Mä en kehtaa alkaa soittamaan mitään, kuuntelen kiltisti kuulokkeilla, miks muut ei voi tehdä samoin? Torstaina on sit asuntolailta, pakko osallistua siihen ja oon siitä aika kiitollinenkin, pääsen tutustumaan ihmisiin. Keskiviikkona voisin mennä istumaan tonne keittiöön, meen siihen tuhertelemaan ja koitan saada kontaktia ihmisiin.

Nyt alkaa oikeesti sapettaa tää netti. Huomenna juoksen kampuksen läpi ja etsin lehtiä, mun on pakko saada tietää mitä tapahtuu. Mä opin lukemaan sanomalehtiä alakoulussa, oon lukenu niitä liian kauan kestääkseni päivän tämmöisessä paikassa ilman tietoa. Voisin tietty lähettää Roosalle viestiä ja kysyä, onko Karosta tullut mitään uutta tietoa, mut en viitti ainakaan tänään. Se varmaan nukkuu jo.

Dööäh. Pengon huomisen vaatteet valmiiksi. Ja otan makuupussin. Mä idiootti menin ja unohdin tyynyn, että silleen. Kauheet niskakivut ja siitä tää päänsärkykin kait johtuu. Laitan makuupussin tyynyks. Ja sit voisin piirrellä vielä jotain, kirjottaa ja tutkia kalenteria. Hui, joku kuuntelee karjuntamusaa, täähän on mielenkiintosta. Tai sit vaan kuulen omiani. Joka tapauksessa tää teksti alkaa kohta olemaan sivun mittanen, joten lopetan tän tähän ja alan miettiä et syönkö yhen patukan vai en. Söin viimeks neljältä, seuraavan kerran saan syödä joskus kahdeksan jälkeen, että joo… Kait mä syön. Ja huomenna koitan saada kontaktia johonkuhun muuhunkin ihmiseen kun tähän mun kämppikseen, ryhmässä on meiän lisäks ainakin 21 ihmistä ja neljän pitäs vielä ilmaantua. Osa on vanhempia ja osa mun ikäsiä, sen takia mua vähän jännittääkin. Ja näytän vähän oudolta niiden keskellä. Mut kyl tää tästä. Tjei.


17.8

Mahtava päivä! Okei, joku sellainen, joka oli tänään mun kanssa samoilla tunneilla, on varmasti eri mieltä, mut musta tää oli vaan niin mahtavaa, niin siistiä. Puoli kahdeksasta neljään ensiapukurssia. Se ei kyllä itse asiassa ollut kauheen kivaa. Puuduttavaa istua paikallaan koko sen ajan, lounaan lisäks meillä oli kolme vartin taukoa, yhteensä puoltoista tuntia vapaata tuntien välillä. Mut niissä vapaissa se idea sit olikin, ja harjotuksissa. Puhuin ihmisten kanssa, nyt ollaan kämppiksenkin kaa entistä vapautuneempia, mä muistan muutaman nimen enemmän, tiedän ihmisistä jotakin ja tykkään olla niiden kaa, puhunkin välillä. Tosin tässä on vaan alle puolet ryhmästä ja huomenna jatketaan samalla kokoonpanolla. Siihen malliin sitten, mut huomenna tutustutaan varmaankin vielä paremmin, meillä on koko päivä ATK:ta ja meiän opettaja on tekstarin perusteella aivan kujalla… Yks toisessa ryhmässä ollut jätkä lähetti semmosen, mahtavaa. Mä vähän ajattelinkin sen tyypin nähessäni et ei, tolla jätkällä ei oo kaikki muumit laaksossa. Että jes, huomenna istutaan koko päivä koneilla, mä kuolen sinne. Dataaminen on kivaa, mut se ei oo kivaa enää sitten kun opetellaan käyttämään taulukko-ohjelmia sun muita.

Eilen oli kans kivaa. Iltapäivällä. Koulu oli semmoinen njääh, ei mitään ihmeellistä, en ees puhunu kellekään, mut se iltapäivä. Mentiin Saralle kattoon leffaa ja syömään pizzaa, oli niin ihanaa. Ja sit Sara heitti mut kevarilla takas opistolle. Mä en oo koskaan aiemmin ollut semmosen kyydissä, ainoastaan skootterin, ja nekin kaikki kerrat oon ollu Saran kyydissä. Mut ei toi silleen mitään, mä jännitin niin että tärisin ja oli vähän kylmä, liian kylmä, vaikka siellä sato ja oli viilee, ja tossa isolla tiellä oli aika järkyttävää ajaa kun Sara anto mennä. Kiltisti se kumminkin ajoi, mun kanssa se ei yritä mitään ihmeellisiä, Anna onkin sit täysin eri asia.

Mä en tiedä mitä tekis tänään. En jaksa piirtää, ei oo mitään luettavaa, en jaksais istuu koneellakaan, vaikka pääsisinkin nettiin. Pääsisin parissa rakennuksessa käyttään nettiä, mut en jaksa hakee tunnuksia kirjastosta. Mieluummin vaan hommaan nettitikun, ihan varmasti iskä semmotteen mulle suostuu hommaamaan. Ja kivahan se on et eilen ilmotettiin et tarvii ostaa muutamat kirjat, mut ne on vaan noihin yhteisiin “normaaleihin” aineisiin, matikka, enkku etc. Et ei se ny niin paha oo ja asiaakin on kauheen vähän, tuskin tässä tulee mitään ihmeellistä. Hommaan ne muutamat kirjat ja asia ois sit niinkus siinä.

Höm. Mä valitsin valinnaisaineet, luin opintosuunnitelman jo viime viikolla, huoneessa ei oo pahemmin mitään siivottavaa. (Se on muutes melkonen onni, joku on käyny täällä korjaamassa pistorasian, hävettäs jos tää ois sikolätti.) Mä voisin purkaa laukkujani ja kattoo et mitä en ota mukaan kotiin. Pyykit vien, sit välttämättömimmät kamat, mut mulla on monta viikkoa aikaa kantaa tänne lisää kamaa, tästä tulee kivaa. Mulla on eka työharjottelujakso lokakuun viimeisestä päivästä alkaen, eipä siinä sit mitään.

Oon muuten kuunnellu Hollywood Undeadia koko viikon. Jännää. Se on vaan kolahtanu muhun. Että silleen. Nyt puran kamoja ja sit alan miettiä, et lähtisinkö kävelemään jonnekin, Anna tuskin ehtii olemaan mun kanssa tänään ja kaipaan tekemistä. Huomisen ohjelmasta ei onneks oo mitään huolta, mulla on velvollisuus osallistua asuntolailtaan enkä saa jäädä sieltä pois. Ei siinä mitään, tutustunpahan ihmisiin vähän enemmän. Että silleen, mä alan hommiin.

Jumalauta.

Ei helvetti. Nyt meni yli. Mä oon raivoissani. Nyt meni niin helvetin pahasti yli, mä... Tekee ihan oikeesti mieli ampua joku. JUMALAUTA. Haistakaa vittu paska. Vitun juorulehdet. Mä en oo tietolähde. Vitun paskiaiset.

Joo anteeks. Sitä vaan et vitun juorulehdet näemmä saa mun puhelinnumeronkin käsiinsä kysyäkseen Karosta. Suutuinpas tässä sit ekaa kertaa kuukausiin, vittu mitä paskaa. Jumalauta.

But the further I go, I wanna go home.

Mä voin sanoa, että on tosissaan outoa saattaa seittemänvuotiasta ekaa kertaa kouluun. Se tuntu jotenkin jännältä, siinä sen viimestään tajus et yks ovi on sulkeutunut uuden auetessa. Meiän Himpula ei enää oo niin pieni kuin se on aina aiemmin ollu. Sitä on vaan jännä ajatella. Mutta toisaalta, se oli aika hauska reissu. Mä olin siellä yksin siskon kanssa, ihmiset vähän tuijotti. Joo, teiniäiteilin vahingossa... Wups. Siltä se ilmeisesti vaan näyttää, kun mun ikänen on ekaluokkalaisen kanssa kaksin eikä muita aikuisia näytä olevan mailla halmeilla, kun kaikilla muilla oli omat vanhemmat mukana ja Hilmalla vaan mut. Sen opettajakin vähän tuijotti mua, ei tunnistanu kasvoja. Se opetti mulle ala-asteella liikkaa. Huomenna meen uudestaan mut äiti on mukana, korjaan väärinkäsityksen ennen kuin se ottaa lisää ilmaa siipiensä alle.

Väkerrän tässä miittikylttiä kankaasta. KUKAAN EI KERRO ÄITILLE MISTÄ TÄÄ KANGAS ON PERÄISIN. Murhasin yhden tyynyliinan, mut tuskin se huomaa. Koitan vaan huomaamatta päästä silittään tän ettei se ala tuijottaa noita taitoksia. Ja sit koitan päättää et kuin pitkä siitä tulee. Kepit määrää sen korkeutta vähän, mut leveydellä ei oo mitään rajoja. Kattoo nyt minkä kokosen siitä teen ja mitä kirjotan siihen, jotain vois piirtääkin.

Vietin tänään, taas vaihteeks, jonkin aikaa ettimällä kuvia. Tässä muutama ihana.

Rakastan erityisesti tota viimesintä. ♥ Piirrän ylimmän ja alimman heti ehtiessäni, kaiketi hahmottelen ton keskimmäisenkin. Pitää harjotella erilaisia asentoja. Vois niitä toki harjotella muidenkin ku Andyn kuvilla, mut jotenkin tykkään sen vartalosta. Siis piirtämisen kannalta, toki muutenkin, mut tässä tapauksessa piirtämisen kannalta... Joo. Siis. Sen vartalon mittasuhteet on ihanat, musta on ihanaa kun se on niin pitkä, saan luvan kanssa venyttää ruumiinosia. Ja sen kasvot, meikit. Käsittämättömän hyvä malli.

Mjaa. Äiti sano et näytän siltä et oisin saanu turpaani, se tuli pyyhkiin mun hiuksia pois kasvoilta ruokapöydässä. Ymmärsin mitä se tarkotti, kun katoin peiliin. Mun silmänaluset... En tiä, jotenkin ne on taas tummentuneet. Mulla on aina ollut tummat silmänaluset, mutta nyt varsinkin vasen on tummentunut oikeen kunnollla. Vasen silmä näyttää oikeesti siltä, et joku on vähän tirvassu mua nyrkillä. Vois harkita taas peittämistä, seiskalla meikkasin ne aina piiloon, nykyään en jaksa. Ei se auta, meikkaamatta jättäminen auttaa enemmän. Sillon en oo niin kalpee ja se näyttää "luonnolliselta", jos noin voi sanoa.

Whoa. Enää muutama päivä kotona, tää on niin hienoo. Tänään tuli koulusta postiakin, vähän infoa tulevasta. Parin viikon päästä lähetään telttailemaan ja mulla on työharjottelujakso tulossa ihan pian. Pitää kysellä et saanko suorittaa sen täällä vai onko mun pysyttävä niin lähellä opistoa kuin mahdollista, katotaan nyt. Että, mä oon vaan niin innoissani koulun alkamisesta!

Jättänyt oot jälkesi koskemattomaan hankeeni.

Mä en kestä tätä odottelua. Tänään oli pakko ottaa kassi esille ja alkaa heittään tavaroita sinne. Pengoin kaappeja ja etsin tavaroita, jotka on ehdottomasti otettava mukaan. Nyt istun tässä kaikenmaailman paperien ja kirjekuorien keskellä, ja silti mulla on mielessäni ainoastaan yhden sisältö. Ison kirjekuoren sisällä on toinen, pienempi kuori, jonka sisällä on lisää kuoria, kortteja, lappusia ja kaks valokuvaa. Oman riparini rippikuva. Ja tän kesän leirin konfiskuva, jossa mä seison Karon vieressä. Sen kuvan kattomisen jälkeen löysin itteni kattomassa videoita leiriltä ja tekemässä sille omaa videota...

Essi lähetti mulle yhden tekstin. Mua alko itkettää, se oli kaunis, vaikkakin mua sattu lukea se. Mä rakastan sitä pientä ystävääni, kaipaan sitä. Se on mulle niin käsittämättömän rakas, en usko että se tajuaa, miten paljon mä oikeesti sitä ajattelen ja kaipaan. Mä voisin alkaa keräämään nyt ihan kunnolla rahaa sitä Keminmatkaani varten. Jokaisen liikenevän kolikon heitän jonnekin kirjekuoreen, kerään ne rahat kasaan. Ja toivon että se pääsisi jouluna käymään täällä, jos mä en saa kerättyä siihen mennessä tarpeeksi rahaa.

Ulkona alkoi sataa. Pisarat rummuttaa peltiä, tavallaan toi kuulostaa ihanalta. Mä rakastan sadetta, en tiedä miks. Se vaan on jotenkin niin ihanaa.

Saatiin eilen viimeinkin nää kyltit seinille. Toi on ihana, rakastan sitä, se on mun sohvani yläpuolella, nukun sen alla. Nyt kun vielä tulostan siihen muutaman kuvan meidän porukasta, siitä tulee täydellinen. Ja kuten huomaa, tossa pallossa on edelleen ilmaa jäljellä! Nauran sille, en käsitä miten se voi edelleen olla hengissä. Mm, taidan alkaa laittaan julisteita ton ympärille, muutama siihen, osa kulkee mun mukanani. En haluu jättää tänne niitä kaikkia, kun mä tiedän, että joskus mun on pakko saada vain tuijottaa niitä. Mutta no, mä alan hommiin, huomisaamuna on eessä melko aikanen herätys ja aamulenkkiä pikkusiskon kaa. Meiän pikkuprinsessa alottaa koulun... Kauhee kun vuodet menee nopeesti. Mä muistan edelleen miten iskä haki mut autolla koulusta ja sit ajettiin sairaalaan kattoon uusinta tulokasta, muistan sen niin hyvin. Se oli ihana sillon, ja on se vieläkin, vaikka onkin rasittava ja ärsyttävä. Meiän rinsessa.

One more time I'm on my knees, as I try to walk away.

Tänään mulla ei ole mitään tekemistä. Mä haluaisin tehdä jotain, muttei mulla ole mitään tehtävää. Tai on. Ompelua. Mutta mä en tahdo, mä en pysty ompelemaan tässä mielentilassa. Jos mä nyt menen ompelukoneen luo, se lentää vartin päästä ikkunasta pihalle ja mä lennän perässä. Joten jos ei nyt kuitenkaan.

Päätin sitten esitellä joitain piirroksiani. Osa näistä on ihan uusia, tehty viimesen viikon aikana, osa on ollu jo pidempään valmiina, mutten vaan ole kuvannut niitä. Viime viikolla olisin kuvannut, mutta kamera oli Kreetalla siskon mukana. Ja kappas, taas silmiä mukana. En edelleenkään kykene selittämään tätä silmäintoani, mä vaan piirrän silmiä ja se siitä.

Mutta joo. Kaks ylintä Andya on yhen vähäunisen yön tuotoksia, luin haastatteluja ja sit vaan rupesin piirtämään. Ylin meni pieleen, sen vuoks sen leuka on piilossa. Mut tykkään siitä jollain tasolla, toi teksti on kiva. Ja se alempi on kokeilu, testasin, et miten osaan piirtää vartalon, asentokin oli silleen aika monimutkanen. Mutta, jos oisin piirtänyt sen kunnolla, se lojuisi nyt rypistettynä roskiksessa.

Kolmas piirros. Karo inspas jollain tasolla. Mä kirjoitin Our Lady Of Sorrowsin kertosäkeen tohon paperiin silloin, kun viimeks näin Karon. Piirsin ton hahmon keskiviikkoaamuna silloin, kun odotin bussia Keskustorilla. Siinäkin tuli keskusteltua Karosta. Torstaina väritin sitä, mietin Karoa ja lisäsin alimman tekstin. Mä en osaa sanoa, miks siitä tuli tommonen. En ymmärrä sitä piirrosta kunnolla. Se on vaan kuvaus henkisestä pahasta olosta, ei sille muuta selitystä ole.

Silmä on kokeilu. Keskiviikkoiltana mulle vaan tuli mieleen tommonen, sit piti piirtää se. Haluun kokeilla tommosta rajausta joskus, kunhan saan kunnon kajaalin käsiini. "I'm not a hero". Mulla soi Welcome To The Black Parade päässäni, sit piti kirjottaa toi. Sit toi silmä, sen piirsin riparilla. Istuttiin kämpän nurkalla, siinä pöydässä, Joni muistaakseni valitteli mulle siinä jotain siitä et miks piirrän vaan silmän. Ja niin joo, Jared Leto oli mallina.

Viimeinen sit. No, kaiketi siitä tunnistaa Mikey Wayn. Jonain iltana sössössä mä vaan aloin piirtää, toukokuussa. Meni vähän aikaa ennen kuin sain ton valmiiksi, mut oon tyytyväinen siihen. Se ei ole kesken, vaikka se loppuukin tolleen, mä en vaan halua piirtää enempää. Musta se on valmis, piste.

Siinä niitä nyt sit oli. Mun uusimmat piirrokset. Ne on oikeesti uusimmat ja niitä on vaan ton verran, mä piirrän nykyään ihan hirveen harvoin. En itekään tiedä syytä siihen. Kai mä en vaan ehdi eikä mulla oo fiilistä siihen. Ei maha mitään. Mutta semmosia siinä, mä taidan mennä syömään.

I hate to say that I told you so.

Mmm. Väsynyt olo. Turtunut olo. Hiljanen. Avuton. Turhautunut. Ja pelottaa. Päällisin puolin oon ihan ilonen, ei mulla mikään oikeastaan huonosti ole. Meillä on kotona hommat kunnossa eikä mulla oo kenenkään kanssa mitään ongelmia, odottelen jännityksellä muuttoa opistolle. Mutta. Siinä se onkin.

Moni on varmaankin kuullut siitä Karoliina Kestin tapauksesta. Viistoistavuotias tyttö katos viime sunnuntaina eikä etsinnöissä oo edistetty yhtään. Miks tää häiritsee mua? Mä tunnen Karon. Me oltiin Karon kanssa samalla leirillä isosina alkukesästä, viikko Rajalassa perämettässä. Tehtiin siellä ties mitä ja tutustuttiin toisiimme. Ei me olla mitään ylimpiä ystävyksiä, mutta Karo on silti mulle tärkee. Se on mahtava ihminen ja mä oon haljeta huolesta tän takia. Olin just yhen sen kaverin, Hannan, kanssa lastenleirillä, me puhuttiin siitä siellä ja ties mitä... Karo on ihana ihminen, eikä mulla ole yhtään pahaa muistoa siitä. On tietty hetkiä, jolloin oon kattonu, et hei, hidasta ny tyttö vähän, mut ei se ole tehnyt mitään pahaa. Ei se ansaitse tämmöstä. Mä en usko, että se on eksynyt. Mä en usko, että se on karannut. Mä en usko, että se on itse tahtonut tätä. Mitä vaihtoehtoja siinä sitten jää jäljelle, niistä mä en tahdo puhua. Mua pelottaa Karon puolesta. Mä olen huolissani. Mä tahdon sen löytyvän. Loppujen lopuks mä en välitä, löydetäänkö sitä elämänsä parhaassa kunnossa. Mä tahdon, että se löydetään hengissä, kukaan ei ole satuttanut sitä ja voin tavata sen vielä, olla sen kanssa ripariporukan kera. Siinä kaikki mitä mä tahdon.

Roosa ja äiti on kaiketi jo Suomessa. Mä meen siivoamaan keittiötä. Muutenkin siivoan. Hukutan muut ajatukset siihen, ehkä se riittää. Kun mä vaan osaisin jotenkin auttaa, voisin tehdä jotain konkreettista Karon eteen... Mutten voi. Ja siitä johtuu mun turhautuneisuuteni. Paha olo. Mä olen niin avuton, en voi auttaa mitenkään. Kunpa tää vaan päättyis ja äkkiä, mä voin vaan kuvitella miltä Karon lähimmäisistä tuntuu. Tää on hirveetä.